Satu & Hakki

meidän moottoripyörätarinamme

Pyörän käsittelystä

Helmikuu 13th, 2009 by Hakki

Prätkällä liikkuessa vaikuttaa monet fysiikan lait, en saarnaa niistä sen enenpää sillä tietoa löytyy netti pullollaan. Mutta asenteesta skrivaan muutaman rivin ja vaikka just sullahan on asenne kohdallaan, niin toivon et luet tän stoorin siten että myös sisältäisit kertomuksen sisällön.

Jokainen (ainakin pojat) on huomannu ettei kulkupeli kulje koskaan tarpeeksi lujaa, mopotkin oli aikoinaan niin hitaita et mummotki paineli rollaattoreillaan ohi. Joten mopoja virittelemään ;) (tää oli muuten lainvastainen kommentti)

No nyt aikuisena olen jo oppinu et lujaa pystyy vetää kuka vain, onkin kyse hengissä pysymisestä. Joten, suurinta taitoa tarvitaankin pyörän pitämistä kumit alaspäin, niiden valkoisten viivojen välissä ja väistellä niitä liikkuvia esteitä joita kutsutaan tieliikenneasetuksessa ‘muut tien käyttäjät’ ja parhaiten se onnistuu kun harjoitelet, harjoitelet ja harjoitelet niin kauan että asiat tulee vaistomaisesti selkärangasta, ennenkuin ehtii asiaa edes ajatella.

Johdanto oli pitkä, toivottavasti motoristi harrastuksesikin on tosi pitkä. Mutta jatketaan.

  1. Pidä pyöräsi kunnossa, siinä ei ole sinänsä mitään laitetta vakiona mikä olisi turha.
  2. Harjoittele aina kun on mahdollista ihan paikallaan pitää pyörä pystyssä.
  3. Työnnä prätkää mahdollisuuksien mukaan, esim. parkkiruudusta kadulle. Näin löydät myös hyvin tasapaino, tarvittaissa työntäminen on jo tuttua puuhaa ja naapurisi alkaa ehkä taas juttelee sun kanssa.
  4. Kun ajelet, opettele hidasajo. Se on yllättävän vaikeaa ja vaatii jatkuvaa treenaamista. Siitä tulee varmuutta tilanteissa kun etsii esim. jotain kohdetta, sitäpaitsi se on näyttävän näköistä ohikulkijoista. Hidasajoon saa parhaat opit ‘ennakoivan ajon kursseilta’
  5. Käy ajelemassa mutkapätkiä. Näin opit pyörän ohjaamisen parhaiten eli ‘työntöohaus’ tai ‘vastaohjaus’ (nimi riippuu puhujan iästä ja koulukunnasta)
  6. Käy hiljaisena sunnuntai aamuna ajelemassa keskustan kaduilla, näin opit spora-/stogekiskojen ylitykse, mukulakivetykset, hidasajoa ja paljon muuta hyödyllistä. (älä mee liian aikaisin, varsinkaan jos on poikkeuksellisen vinkuva tai paukkuva pyörä)
  7. Aina kun on mahdollista, tee turvallisessa paikassa jarrutuksestasi ‘paniikkijarrutus’.
    1. polvet kiinni tankkiin. Pyörä pidetään pystyssä siten että polvet on tukevasti tankissa, vatsalihaksilla pidät itsesi pystyssä ja istut tukevasti satulassa. Näin kädet pysyy rentoina eikä tule ‘hartialukkoa’ jolloin menetetään ohjaus/hallinta.
    2. rento ote stongasta
    3. katse kauas eteenpäin. Lähelle katsoessaan menettä tasapainon helposti.
    4. kytkin pohjaan
    5. ja reilu jarrutus etujarrulla JA TAKAJARRULLA (takajarru saa mennä jopa lukkoon mut etujarrulla pitää säätää ettei etustifla mee lukkoon, silloin kaadut pyörän kanssa kyljelleen tai kippaat keulan yli)
    6. muista että todellisessa tilanteessa tärkeintä on saada pyörä pysähtymään ja välttää kohtaamista suuria massoja (autoja, kallioita yms.) eli aivan sama unohtuiko kytkimen painaminen ja kone sammui tai painoit kytkimen mutta unohdit löysätä kaasua joten kone huutaa +600r (kierrosta minuutissa) yli maksimikierroksien (tosin tässä vaihtoehdossa kone leikkaa kiinni, mut parempi kone kuin oma elämä).
  8. Kaatoa ei kannata harjoitella, sillä se tulee kalliks. Mutta tiukanpaikan tullen sekin on hyvä vaihtoehto hegen pitämiseksi. Elikkä tätä ei voi treenata kuin mielikuvissa, eli mieti kuitenkin asiaa miten se tehtäisiin…
  9. Mieti kaikkia näitä asioita silloinkin kun et aja. ‘Virtuaali ajaminen’ on ihan oikeasti opettavaista ja hyödyllistä, siitäkin meinaan opii.

Ja nämä asiat ei ole ainoastaan aloittelijan hommia, kannattaa vuosien kokemuksen omaavankin treenaa näitä asioita, joka kevät ja pitkin ajokautta.