Satu & Hakki

meidän moottoripyörätarinamme

Huhtikuu 9th, 2008 by Hakki
Lehdistötiedote 8.4.2008

Suomen Motoristit:
Valppautta moottoripyöräkauden alkuun

Suomen Motoristit ry (SMOTO) kehottaa sekä motoristeja että muita
tienkäyttäjiä erityiseen tarkkaavaisuuteen liikenteessä näin keväällä
moottoripyöräkauden alkaessa. Moottoripyöräilijöiden on oltava erityisen
tarkkana, sillä teillä on talven jäljiltä pölyä, irtohiekkaa ja
routavaurioita. Myös katujen puhdistus pölynsidonta-aineilla voi aiheuttaa
tielle yllättäviä liukkaita kohtia. Muiden tienkäyttäjien on hyvä muistaa,
että moottoripyörän havaitseminen liikenteessä vaatii valppautta, sillä
moottoripyörä jää pienen kokonsa vuoksi suurempia ajoneuvoja helpommin
katveeseen.

SMOTO kehottaa moottoripyöräilijöitä aloittamaan kauden maltillisesti ja
kevään erityisolosuhteet muistaen. Kuluneen talven jäljiltä tiestössä on
runsaasti routa- ja päällystevaurioita. Tiehallinto odottaa koko maahan
tavanomaista vaikeampaa kelirikkokevättä ja talven vähälumisuus on
aiheuttanut sen, että teiden päällysteet ovat erityisen kuluneita ja
routavauriot suuria.

Motoristien on oltava erityisesti näin keväisin hyvin tarkkana tiellä
olevan lian, pölyn ja irtohiekan suhteen. Katuhiekan poisto on jo
aloitettu eteläisessä Suomessa, mutta teiden puhdistaminen vie aikaa.
Puhdistaminen riippuu myös sääoloista. Katujen puhdistuksen aikatauluja
voi seurata esim. Helsingin alueella netistä osoitteesta:
www.hkr.hel.fi/hiekanpoisto. Myös Tiehallinto tiedottaa nettisivuillaan
tiepiireittäin hiekoitushiekan poistosta.

Pölynsidonta-aine voi liukastuttaa tien

SMOTO muistuttaa, että jos puhdistuksessa käytetään pölynsidonta-aineena
kalsiumkloridia, voi puhdistettu märkä tienpinta olla jopa vaarallisen
liukas moottoripyöräilijälle. Liukkauteen vaikuttaa mm. käytetyn liuoksen
kalsiumkloridipitoisuus. VTT:n tutkimuksen mukaan 32-prosenttisella
kalsiumkloridiliuoksella käsitellyllä asfalttipinnalla renkaan ja
tienpinnan välinen sivukitka heikkeni jopa 30 % ja jarrutuskitka 36 %
verrattuna pelkästään vedellä käsiteltyyn pintaan.

- Keväällä ajokauden alussa motoristin on oltava erityisen tarkkana ja
seurattava tien pintaa. Tiellä on pölyä, irtohiekkaa ja routakuoppia.
Yleisesti ottaen kaikki värinmuutokset tien pinnassa kertovat siitä, että
tien pinta voi olla motoristille liukas, muistuttaa SMOTOn puheenjohtaja
Juha Liesilinna.

Muiden tienkäyttäjien on hyvä tiedostaa moottoripyöräkauden alku ja
motoristien määrän lisääntyminen liikenteessä. Moottoripyöräilijä jää
kokonsa puolesta helposti liikenteessä muiden kuljettajien näkökentän
katveeseen, ajoneuvon peilin kuolleeseen kulmaan tai nykyisten autojen
entistä paksumpien A-palkkien taakse näkymättömiin. Aja kuin olisit
näkymätön, on hyvä käytännön ohje motoristille liikenteessä.

Lisätietoja:
Juha Liesilinna, puheenjohtaja, puh. 040 501 2587
Jarmo Jokilampi, koulutus- ja liikenneturvallisuus, puh 0400 636 397

takaisin